Juurimatkan tehtävä tuli täytetyksi. Lapset palasivat katsomaan juuriaan, lastenkotia ja toista kotimaataan.
Enempää en voi heille tämän asian suhteen antaa. Tässä kuva Bogotasta Andien rinteeltä; tuolla jossakin monimiljoonakaupungin sylissä on se pieni pinnasänky, josta nämä nuoreni ovat ponnistaneet. Olen kulkenut heidän rinnallaan parikymmentä vuotta ja väistymässä takavasemmalle, kuten elämän laki määrää.
Teen matkapäiväkirjan lasten omaan käyttöön. Jätän blogini avoimeksi siten, että kuka tahansa voi jättää kommenttikenttään kysymyksiä tai muuten vain kommentoida tai purkaa ajatuksiaan. Jos on enemmän kysyttävää, voin antaa sähköpostiosoitteeni. Erityisesti tietysti voin kertoa Kolumbian asioista ja käsitykseni mukaan adoptiot Suomeen saattavat tulevaisuudessa taas kasvaa. Tilanteet muuttuvat.
Kiitos lukijoille ja haluan sanoa lapsettomille: se tuska loppuu jonakin päivänä ja asiat näyttävät erilaisilta : )
Halauksin
Mayo
Kiitos blogistasi! Olen lukenut jokaisen lauseesi ajatuksella, mutta kommentointi on jostain syystä aina jäänyt, vaikka usein se on mielessä pyörinyt. Harmillista jos tähän lopetat, koska tätä on ollut kiva lukea vaikka ymmärrän kyllä. Oikein hyvää jatkoa Sinulle ja lapsillesi. Hienoa kun teitte tuon juurimatkan yhdessä, se on varmasti ollut hyvin arvokas kokemus teille kaikille. Ja kiitos kaikista kannustuksista lapsettomien nimessä! t: Green Turtle
VastaaPoistaVoi harmi, kun lopetat, vaikka ymmärrän kyllä. Kiitos blogistasi. On ollut ihana lukea ajatuksiasi ja lastesi juurimatkasta, jonka teitte yhdessä.
VastaaPoistaKaikkea hyvää sinulle ja lapsillesi!
Liikuttuneena ja haikein mielin näitä viimeisiä tekstejä luen. Onneksi sinulla on vielä toinen blogi.
VastaaPoistaÄlä vielä hävitä tätä blogiasi, niin ehdin minäkin lukemaan juttusi, jookosta joo? :)
VastaaPoistaLämmin kiitos Mayo, kun jaoit matkakokemuksianne! Kuinka koskettavia ja samanaikaisesti lasten yksityisyyttä kunnioittavia kuvia saitkaan matkaltanne. Toivotan kaikkea hyvää perheellesi myös jatkossa!
VastaaPoistaPaloma Ranta: kiitos sanoistasi.
VastaaPoistaKyllähän nuo kuvani olivat aika rohkeita ja siinä yksityisyyden rajamailla, mutta ajattelen yleensäkin, että adoptioissa pitäisi lisätä avoimuutta. Hakijoilla on niin paljon mielikuvituksen varassa.
Lastenkoti, jossa kävimme, on varmaankin sieltä parhaasta päästä, mutta uskoisin, että kaikkien maiden lastenkotien hoitajat suhtautuvat lapsiin rakkaudella. Jos toisin on, se johtuu suunnattomasta varojen ja jaksamisen puutteesta.
Adoptiovanhempia tarvitaan paljon, paljon lisää. Tietysti pitäisi parantaa olosuhteita siten, ettei lasten tarvitsisi lähteä alunperinkään äitinsä luota, mutta se on melko toteutumaton haave.
Kaikkea hyvää myös itsellesi : )
Löysin tämän blogin ihan monien polkujen kautta, toivon että et sulje etkä poista koska nyt on yö ja pitää mennä levolle. tulen lukemaan. olen itse adoptiolapsi, mutta suomessa syntynyt sodan aikana. meitä oli paljon. syyt ovat aina samat, kun lapsesta luovutaan , sota, tai muu luonnonmullistus. tuo maa on ollut kauan paha paikka lapsille, on hienoa että olette antaneet heille elämän eväät.. en ole lukenut kuin pikaisesti..
VastaaPoistaKaikkea hyvää jatkossa. On ollut ilo ja kunnia seurata perheenne matkaa! :)
VastaaPoistaAikatherine: en ole sulkemassa enkä poistamassa : )
VastaaPoistaToivottavasti sinun elämäsi on ollut hyvää : ) Kuten sanoit, lapsen luovutukseen on aina painavat syyt. Kuitenkin yhteiskunta voisi vaikuttaa paljon juuri Kolumbiassa ja kirkko on vielä vaikeuttamassa tilannetta omine kieltoineen.
Tervetuloa lukemaan : )
Rouva M: kiitos kauniista sanoistasi. Oikein, oikein hyvää jatkoa itsellesi : )
Anonyymi, Emppu, Olivieno ja Elisa: Kiitos teillekin kommenteista ja kauniista sanoista. (En tiedä, minne vastaukseni teille on kadonnut matkalla : )
VastaaPoista