Suoraan asiaan

Lastenkotikäynti sai lapseni levolliselle mielelle. He näkivät, että lapsista huolehditaan hyvin kuten heistäkin on huolehdittu. Kaikki oli muuttunut. Ei ollut enää sitä ylellisyyden ripausta edes toimiston puolella, jossa arvokkaat vanhemmat rouvat ottivat meidät aikoinaan vastaan. Toimisto oli pienentynyt ja vastaanottava henkilö "tavallisen" oloinen virkailija ja todella ystävällinen. Hän räväytti koko kansion eteemme koskien lapsiamme ja he saivat kopion kaikesta, mitä halusivat. Se kaikki ei kuitenkaan ollut paljon. Saimme tietää lasten isovanhempien nimet ja ammatit sekä enojen ja tätien määrän, mutta siis vain äitien puolelta. Poika sai tietää veljiensä nimet. Tyttö sai äitinsä täyttämän lomakkeen, jossa hän kertoo itsestään. Minua se kosketti kovasti ja näin silmissäni nuoren naisen, joka oli joutunut ahdinkoon...

Tämä kyseinen lastenkoti oli hankkinut portin ja vartijan. Sinne tuodaan nykyisin lapsia suojaan väkivallalta ja hyväksikäytöltä. Tässä portti lastenkodista päin katsottuna:

Tässä juuri tulleiden vauvojen osasto:

Syöttöjono:

2-vuotiaiden ruokajono (himmensin hoitajan kasvot):

Työtä riittää (veimme kahden matkalaukullisen verran lisää vaatteita, kenkiä ja leluja):

Isompien lasten osasto:

Meille tietysti näytettiin nämä siloiset ja suloiset lapset, joiden voi melko varmasti tietää saavan kodin. Käyntimme oli ajoitettu siten, että isommat lapset olivat päiväkodeissa ja kouluissa. Toisaalta se oli ihan hyvä, koska isommista lapsista ei ehkä tuntuisi mukavalta, että sinne tullaan "pällistelemään". Ehkä meistäkin olisi tuntunut kurjemmalta. Tilanne on muuttunut aikojen kuluessa siten, että kolumbialaiset itse adoptoivat enemmän, mutta he haluavat usein salata adoption ja siksi vanhemmat annetaan ulkomaille - ja mikä merkillistä, myös sairaammat ja sisarukset. Tässä on mielestäni älytön ristiriita ajatuksesta "lapsen etu", jota koko ajan korostetaan. Eikö niiden vanhempien olisi helpompi sopeutua kotimaassa?

Sinne he jäivät tulevaisuuttaan odottamaan. Lapset eivät katsoneet meitä. He eivät olleet meistä millään tavalla kiinnostuneita. Ihmisiä tulee ja menee eikä kukaan ole juuri heitä varten - kunnes joku päivä...