Näin kulkee maailmanpyörä päässäni

Minusta tuntuu juuri samanlaiselta kuin 18 ja 22 vuotta sitten: muut ihmiset eivät näe samoja asioita kuin minä. Jos sanon ääneen, mitä mielessäni koko ajan liikkuu, ihmiset katsovat oudosti. En saa mielestäni niitä lapsia, jotka asuvat lastenkodissa. Siellä on kuulemma lisääntynyt isojen lasten määrä. He käyvät koulua ja päiväkotia ja tulevat lastenKOTIin illalla. En voi olla vertaamatta lapsia, jotka tulevat päiväkodista ja koulusta oman perheen luo, omaan kotiin. Lastenkodin lapset eivät pääse enää niin nopeasti adoptioperheisiin, koska äidit jättävät lapsensa sairaalaan, kun eivät jaksa selvittää tai halua olla yhteydessä isään, jotta häneltä saisi adoptioluvan. Se on varsinainen karhunpalvelus lapselle, koska on olemassa tietty aika, jonka kuluttua tällainen huostaanotettu lapsi voidaan luovuttaa adoptioon. Jos taas lastenkotia verrataan vaihtoehtoon että lastenkotia ei olisi?

Töiden jälkeen menin ensin vaihtamaan matkalle ostamani kengät, koska jalkani on niin kipeä, että en voikaan pitää niitä. Kauppa oli niin ystävällinen, että muutti kengät lahjakortiksi. Maanantaina haen toisen piikin jalkaani, jotta voin edes jotenkin kävellä. Pitikö tämänkin sattua juuri nyt. Minä tiesin, että matkaa ei kannata siirtää siihen, kun olen liian vanha matkustamaan, mutta että olen jo nyt liian raihnainen. Mur.

Olin lisäksi saanut loistoidean: olen yhteydessä lastenvaateliikkeisiin ja kyselen edullisesti ylijäämävaatteita. Kai sellaisia nyt joka putiikissa on. Sellaisia yksittäisiä kappaleita, joita ei kannata enää myydä, mutta jotka ovat ihan hyviä. Siis maksaisin niistä tietysti! Ei ollut idea hyvä, ei. Sain ensimmäisessä kaupassa märän rätin naamaani. Kun rupesin kyselemään myynnistä poistoon menossa olevia jne., nuori myyjä kalansilmineen katsoi minua kummallisesti. Toinen myyjä höristi korviaan vieressä. Molemmat olivat niin epäluuloisen näköisiä, että kysyin sitten vain, että missäpäin niitä lastenvaatteita ylipäänsä on. Olin saanut liikkestä tekstiviestin, että tänään on 25 %:n alennus. Voi duudeli kuinka ihania vauvanvaatteita. Hypistelin niitä onnessani ja sitten muistin, että siellä onkin niitä isompia lapsia. (Tässä vaiheessa paikalle ryntäsi ulkovaatteissaan tiukan näköinen täti, katseli minua ja käveli edestakaisin ja meni lopulta henkilökunnan ovesta. Oliko ne hälyttäneet kauppiaan, että täällä joku seko mummeli kyseli ihan omituisia.) Voiko tytöille ostaa kimallekoristeisia puseroita? Näyttävätkö ne halvalta ja mauttomalta vai tuleeko joku pikkutyttö onnelliseksi. En uskalla. Päädyin sitten lopulta neljään puseroon. Kahteen vihreään, joissa oli ketun kuva rinnassa ja kahteen punaiseen, joissa oli pöllön kuva. Sellainen ommeltu, ei painettu. Noin 25 euroa yhteensä. Ei paha. Menen joku päivä lasten kanssa katselemaan jotain kivaa lisää, leluja tai jotain suomalaista. Rahaa laitoin lastenkotiklubin tilille ja jos sinne kertyy muiltakin klubilaisilta tarpeeksi, saan shekin mukaani vietäväksi. Paikan päällä ostan vaippoja ja äidinmaidonvastiketta. Tämä on pisara meressä, mutta antamisen iloni on kyllä ihan aitoa : ) Silloin kun kävimme hakemassa lapset, veimme vain vaatimattomat tuliaiset henkilökunnalle. Ei ollut sopivaa viedä muuta. Nyt kun tämä lastenkoti on toistaiseksi lakannut antamasta lapsia Suomeen, ei avustaminen tunnu ollenkaan väärältä varsinkin kun tilanne siellä on mennyt huonommaksi.

Nyt joku tietysti ajattelee, että onhan niitä kohteita Suomessakin. Totta, mutta suomalaiset olosuhteet eivät ole verrattavissa kolumbialaisiin. Muutenkaan en ymmärrä lausetta, että "onhan meillä omiakin köyhiä". Se sitten estää auttamasta ketään. Hoh hoijaa. No meidän viemisemme ovat rikka rokassa ja sattumoisin meillä on lämpimät tunnesiteet juuri tähän lastenkotiin.

Perjantaina toiset rokotukset ja maanantaina se jalkapiikki. Kylläpä on pistelty. Jos ne tekevät lentoasemalla doping-testin, en taida läpäistä. Siitäpä tulikin mieleeni kolumbialainen tulli: pojalla oli matkalla pieniä Turtles-hahmoja 4 kappaletta, Donatello, Rafaello ja mitä niitä olikaan. Tullivirkailija rapsutteli niitä kynnellä, luuli varmaan huumemutanttikilpikonniksi. Sekin huvitti, kun olimme matkustaneet Bogota-Caracas-Frankfurt- Helsinki, niin Oulun lennolle tultaessa piti virkailijan nostattaa vauva kopasta pois ja kurkistaa patjan alle : ).

Haha, juuri kuulin, että bogotalaiset sotilaat yrittävät nostaa imagoaan. Saattavat hymyillä ja vilkuttaa. Voi olla, että minultakin pääsee hymy, ettei suorastaan nauru.