En ole rasisti paitsi niitä kohtaan, jotka ovat rasisteja?? Rasismissa ei ole mitään monimutkaista. Kaikki ovat samanarvoisia piste. Se, joka muuta luulee, on rasisti. Minä en halua tulla nimitellyksi ja syrjityksi millään perusteella ja sinä et halua tulla nimitellyksi ja syrjityksi millään perusteella.
Olen oppinut lapsesta saakka pitämään kaikkia saman arvoisina. Sitä ei tarvinnut edes ajatella. Vanhempamme antoivat yösijan kulkureille ja ruokapöydän käyttöön romaneille, jotka tulivat kärryillä pihaan ja kysyivät saako syödä omia ruokiaan pöydän ääressä. Eräs radiokuunnelma teki minuun lähtemättömän vaikutuksen (kuuntelimme paljon kuunnelmia, kun ei ollut televisiota ja se oli hauskaa, kun koko perhe askarteli radion ääressä). Siinä kuunnelmassa tummaihoinen mies rakastui Etelä-Afrikassa vaaleaihoiseen naiseen. Siitä seurasi ongelmia. En muista mistä syystä, oliko naamiaiset, mutta nuoret päättivät maalata kasvonsa toisenlaiseksi. Pitkään kehittynyt viha tuli huippuunsa ja kyläläiset tappoivat tummaihoisen puolipimeässä. Hän olikin se vaalea nainen. Ajattelin lapsena, että ihan oikein niille ihmisille, jotka tekivät kamalan teon. Olimme koko perhe järkytyksen vallassa. En tiedä, kuinka muut perheenjäsenet sen oikeasti kokivat.
En pidä siitä, että puhutaan hurreista, ryssistä, mustalaisista ja neekereistä. Neekeristä lakkasin puhumasta sen jälkeen, kun aloin ymmärtää, että se on väärä sana. Toki sanaa käytettiin 50-luvun maaseudullakin aivan neutraalisti. Se ei sisältänyt negatiivisia merkityksiä.
Ovatko lapsemme kohdanneet rasismia? Parhaan vastauksen varmasti saa kysymällä heiltä? Olen ymmärtänyt, että jonkin verran on kiusattu, mutta he eivät ole halunneet kertoa minulle. Ei mitään suurempaa kuitenkaan.
Eräänä iltana ovikellomme soi ja oven takana seisoi eräs isä kaksospoikiensa kanssa. Syynä tuloon oli se, että poikamme oli kiusannut kaksosia. Hyvä ihme! Kutsuin isän poikineen sisään ja ryhdyimme selvittämään asiaa. Lopulta kävi ilmi, että kaksoset olivat kiusanneet meidän poikaa, joka lopulta ärsyyntyi niin, että lyöttäytyi luokan isoimman pojan kanssa yksiin ja antoivat samalla mitalla takaisin kaksosille. Asian vahvisti ison (sanon nyt iso poika, koska en halua nimeä käyttää ja meidän poika oli todella pieni hänen rinnallaan) pojan äiti. Kaksosten isä sanoi, että tämä hänen on helppo uskoa, koska hänen poikansa olivat aikaisemmin kiusanneet taloyhtiön kehitysvammaista. Isä oli fiksu. "Ison" pojan äidin kanssa nauroimme makeasti ja hän kertoi, että hänen poikansa oli kerran varastanut kioskista hernekeittopurkin, koska halusi mennä retkelle.
Tyttö tuli kerran erittäin tuohtuneena päiväkodista, jossa oli vain pari viikkoa kesällä, kun oma päiväkoti oli kiinni. Joku poika oli sanonut häntä KIINALAISEKSI. Jos poika olisi osannut sanoa tyttöä kolumbialaiseksi, tyttö olisi ollut vain iloinen.
Sellaista tapahtuu usein, että tytölle tai koko meidän perheelle puhutaan englantia. Itsekin olen vähän eksoottisen näköinen ja kokenut vastaavaa jo nuorena. Havaitsimme jo adoptiotaipaleen alkuvaiheessa, että kauneuskäsityksemme jotenkin muuttui. Tummat lapset alkoivat oikeasti viehättää kauneudellaan. Marketin edessä tuli romaniäiti kerran sanomaan minulle, että ompa teillä kauniita lapsia. Kiitin kauniisti ja mietin, että hänen silmissään tummat ovat kauniita ja minun myös. Se on varmasti ainut kerta, kun romaniväestö on puhutellut minua ja olin siitä hyvin iloinen.
Työpaikallani olen törmännyt eniten rasistisiin lausahduksiin. Joskus tuntuu, että niitä viljellään ihan kiusallani. Jo se, että sanoo ulkomaalaistaustaisista työntekijöistä, että "ne on ihan ahkeria" osoittaa kahtiajakoa "me ja ne". Sanoja kuitenkin yrittää osoittaa, että ei ole rasisti. Aivan tänä kesänä eräs johtoportaan henkilö puhui mutakuonoista, katsoi sitten minuun ja sanoi anteeksi. Meinasin sanoa, että "idiootti".
Kansainvälisessä adoptiossa ei kannata pelätä rasismia, mutta ei sitä saa myöskään unohtaa. Lasta ei saa jättää yksin asian kanssa ja joskus pelkään, että en ole tarpeeksi herkällä korvalla kuunnellut omia lapsiani. Täytyypä tästä mennä haastattelemaan heitä : )
Kirjoititpa hyvin ja rohkaisevasti! Kiitos siitä.
VastaaPoistaRasismi varmasti jonkin verran askarruttaa jokaista kv-adoptiota miettivää. Minusta on aina ollut jotenkin mystistä se, että on koteja, joissa vanhemmat hyvin näkyvästi viljelevät rasistisia asenteita ja oikein palkitsevat lapsensa jostain "huvittavasta" rasistisesta huomautuksesta. Silloin tuntuu kuin meidän ihmisten välillä olisi valtavia eroja, niin syviä kuiluja, ettei niitä voi ylittää. :(
Siitä olen muuten minäkin kiitollinen vanhemmille, etteivät he kasvattaneet meistä tytöistään rasisteja.
Lapsen kiusaaminen ihonvärin tai taustan takia on varmaankin ongelmallinen juttu. Kun pitäisi puolustaa omaa lastaan, mutta silti muistaa kiusaajankin olevan vain lapsi, joka luultavasti vain matkii (kotona?) näkemäänsä käytöstä. Ja kun tilanne pitäisi selvittää niin, että kiusaaminen loppuu.. piste... mutta kiusaajakin oppisi siinä tekonsa olevan väärin, eikä vain jotain, jota voi jatkaa jos taitavasti sen salaa eikä jää kiinni. Vaikeaa!
Olemme ratkaisseet asian siten, että osoitamme lapsille kunnioittavamme kaikkia ihmisiä. Siten he arvostavat itseään ja muita ja itsetunto on kasvanut kohdalleen. Mahdollisen kiusaajakin lopettaa ja ehkä nolostuu, kun huomaa, ettei toinen suostu uhriksi.
VastaaPoistaJos lapset nuorempana puhuivat jostakin henkilöstä pahaa, yritin aina osoittaa asian toisen puolen ja kerroin, että ei saa pahoja asioista puhua toisista.
Olet oikeassa: kotoa se asenne tulee ja olemme avuttomia, jos jonkun kodissa asetutaan muiden ihmisten yläpuolelle.
Meillä on kotona esiintynyt Isoisästäni lähtöisin olevaa rasismia joka näkyy välillä varsinkin Isäni kommenteissa ja puuskahduksissa. Pelkäsin pitkään mitä tämä tarkoittaa tulevan lapsemme kannalta, mutta rauhoituin kuin karski ja suorasukainen Isäni erään keskustelun jälkeen puuskahti "olkoon vaikka sininen, teidän lapsi kuitenkin". Uskon että lapsi tajuaa että Vaari rakastaa, vaikka joskus vielä sammakko suusta putoaisikin.
VastaaPoistaRasismia en hyväksy, mutta uskon että joskus varsinkin vanhemmilla ihmisillä ennakkoluulot itävät syvällä, ja media vielä ruokkii niitä lisää.
Kiitos blogistasi! Tulen ehdottomasti jatkossakin lukemaan :)
Rouva M: kyllä meilläkin suvussa löytyy aivan riittämiin ennakkoluuloisia, vaikka aika suvaisevainen suku onkin. Mutta eihän me niiltä kyselty lupaa : )
VastaaPoistaSinun isäsi on sanonut todella kauniisti enkä usko, että niitä sammakoita tulee lapsen kuullen : )
Tämän tarinan lukemista ei voi jättää kesken, niin mielenkiintoista ja elävästä elämästä.
VastaaPoistaTaru: toivon, että moni ihminen saa ajattelemisen aihetta : )
VastaaPoista